Tuotanto


Kohti vastuullisempaa vaateteollisuutta

Pure Equestrian haluaa tehdä osansa paremman huomisen puolesta. Olemme tietoisia, että tekstiiliteollisuus on yksi suurimmista ympäristön kuormittajista ja siksi haluamme jatkuvasti kehittää toimintatapoja tehdäksemme korjausliikkeitä ja toimiaksemme yhä vastuullisemmin. Vastuullisuus näkyy kokonaisvaltaisesti kaikessa toiminnassamme. Se alkaa materiaalien ja yhteistyökumppaniemme valinnasta, ja se jatkuu mm. harkitessamme mallistokokoja ja volyymeja. Emme halua tuottaa maailmaan ylen määrin tavaraa, vaan haluamme että jokainen Pure Equestrian -tuote löytää hyvän kodin ja pääsee aktiiviseen käyttöön. Tuotteemme valmistetaan Euroopassa, tämä oli meille itsestäänselvää. Maailma ei muutu hetkessä, mutta jokainen meistä voi tehdä osansa. Pure Equestrian on sitoutunut tekemään parhaansa jotta voimme hyvällä omatunnolla nauttia kestävästä muodista jatkossakin.


Suunnittelu

Suunnittelemme kaikki tuotteet itse. Haluamme tehdä harkittua muotia, joka kestää käytössä pitkään. Jokaisessa tuotteessamme täytyy olla potentiaalia klassikoksi. Emme halua kannustaa ylenmääräiseen kulutukseen, eikä meiltä tule löytymään jatkuvalla syötöllä uusia kausimallistoja uusine sesonkiväreineen. Haluamme kannustaa miettimään ostotarvetta ja ostamaan laadukasta sekä kulutusta kestäviä ajattomia tuotteita.


Materiaalit

Materiaaleiksi valikoimme laatuja, jotka ovat sekä eettisiä että mahdollisimman vähän ympäristöä rasittavia. Se ei ole aina helppoa. Muodin tekeminen olisi tuhannesti yksinkertaisempaa jos voisimme vain valita sen kangaslaadun joka tuntuu käteen mukavimmalta. Monen materiaalin kohdalla valinta on hyvin monitahoinen. Kaikki kierrätysmateriaalit eivät esimerkiksi ole niin kulutuskestäviä kuin toivoisimme, ja ne kestävimmät materiaalit taas eivät aina ole kovin vastuullisia. Luonnonmateriaalit ovat kyllä biohajoavia mutta läheskään kaikki niistä eivät ole vastuullisia, ei eettisyyden eikä ekologisuudenkaan näkökulmasta. Suunnitteluprosessi onkin välillä varsinaista tasapainoilua, ja pitkälti myös parhaimpaan mahdolliseen kompromissiin tähtäämistä.

Suosimme luonnonkuituja sekä kierrätysmateriaaleja ja etsimme jatkuvasti uusia vastuullisia vaihtoehtoja. Käyttämistämme materiaaleista löytyy mm. kierrätetyistä muovipulloista valmistettua polyesterneulosta, kierrätettyä villa- ja puuvillakuitua sekä vaateteollisuuden ylijäämäkangasta. Olemme halunneet kiinnittää huomiota vastuullisuuteen myös vaatteisiin kiinnitettävissä tuotemerkeissä. Roikkulaput on valmistettu kierrätyspaperista, niiden kiinnitysnyörit ovat luomupuuvillaa ja nyörin sinetti on tehty biohajoavasta maissitärkkelyksestä.

Materiaalit hankimme eurooppalaisilta toimittajilta ja neulokset ovat valmistettu Italiassa.


Lähituotanto

Lähituotanto on Pure Equestrianin ehdoton valinta! Kaikkien neulostemme sekä itse tuotteiden valmistaminen tapahtuu Euroopassa. Tämä on tietoinen valinta, lähellä tuotetun tavaran tuotantoprosessia sekä tuotanto-oloja on helpompi valvoa. Kuljetusmatkat ovat lyhyitä emmekä joudu kuljettamaan kankaita tai tuotteita laisinkaan lentorahdilla. Näin pystymme myös pitämään hiilijalanjälkemme mahdollisimman pienenä. Vaatteemme valmistetaan Liettuassa, Kaunaksessa ja Lumoan X Costo -lippikset Virossa, Tallinnassa. Kyseisissä maissa on tarkkaan säädetyt ja valvotut lait, jotka takaavat tuotanto-olojen eettisyyden sekä tuotteiden turvallisuuden mm. haitallisten kemikaalien osalta. Valitsemme yhteistyötehtaamme myös sillä perusteella, että pääsemme helposti käymään tehtaalla ja tutustumaan sen toimintaan.

Yhteistyö Liettuan tuotantopaikkoihin toimii suomalaisten yhteistyökumppaneiden kautta ja työkielenämme on Suomi. Heillä on takanaan pitkä historia ja yhteistyö, työoloja valvotaan ja toimintaa kehitetään jatkuvasti. Olemme itse työskennelleet pitkään vaateteollisuuden parissa ja tehneet yhteistyötä tuotantomme kanssa muissa projekteissa jo vuosia. Molemminpuoleinen luottamus on syntynyt pitkäaikaisen yhteistyön seurauksena, olemme myös vierailleet henkilökohtaisesti tuotantopaikoilla. Mitä pidempään yhteistyötehtaan kanssa on toimittu, sitä syvempää on luottamus ja sitä helpompaa on asioiden hoitaminen. Pyrimme vaalimaan kumppanuutta toimiviksi todettujen tuotantopaikkojen kanssa ja panostamaan pitkäaikaiseen yhteistyöhön, se on kaikkien etu. Koska Pure Equestrian haluaa kehittyä entisestään vastuullisuusasioissa, käymme tuotantopaikkojemme kanssa jatkuvaa keskustelua siitä mitä voisimme yhdessä tehdä näiden asioiden edistämiseksi: muun muassa pakkausmateriaalien ekologisuudesta ja ylijäämämateriaalien jatkokäytöstä on jaettu ajatuksia ja pohdittu parhaita mahdollisia toimintatapoja. Ratkaisut vaativat joskus aikaa löytyäkseen, mutta jokainen pienikin edistysaskel vie kohti parempaa ja vastuullisempaa huomista.

Lähituotanto mahdollistaa mutkattoman kommunikoinnin ilman turhia välikäsiä ja pitkiä viiveitä informaation kulussa. Lyhyet tuotantoajat nopeuttavat ja helpottavat suunnittelu- ja tuotantoprosessia huomattavasti. Vastuullisuusnäkökulman lisäksi siis helppous, luottamus, laatutaso ja nopeus ovat lähituotannon ehdottomia valtteja.


Menemme vastuullisuus edellä kaikessa mitä teemme

  • Valikoimamme on rakennettu kestävän kehityksen periaatteelle, mallistorakenteemme on sesongiton ja jokainen uusi tuote täydentää olemassa olevaa mallistoa.
  • Jokaisessa materiaalissa tulee olla jonkinnäköinen ekoaspekti
  • Hankimme materiaalit eurooppalaisilta valmistajilta
  • Tuotteet valmistetaan Liettuassa, asusteita myös Suomessa ja Virossa
  • Valitsemme yhteistyökumppanit tarkasti ja olemme itse käyneet paikan päällä tutustumassa Liettuaan tuotantopaikkoihin


Muutamia faktoja tuotteistamme

  • Vaatteissamme käytetty puuvilla on luomulaatuista tai kierrätettyä
  • Vaatteissamme käytetty polyesteri on pääosin kierrätettyä
  • Takissamme käytetty villakuitu on kierrätettyä
  • Konepestävän villaneuleemme materiaali on mulesingvapaata villaa
  • Lippiksemme on valmistettu vaateteollisuuden ylijäämäkankaista
  • Pahviset tuotelappumme on valmistettu kierrätysmateriaalista
  • Tuotelappujemme kiinnitysnarut on luomupuuvillaa ja niiden sinetit maatuvaa maissitärkkelystä

Ostoskorisi on tyhjä

Oma tili

Ostoskoriin käytetyt lahjakortit